sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Salaiselta ystävältä postia



Sain isokokoisen paketin hakea postista viikolla.


 Mitähän täältä löytyykään.

 Ompas jännän näköistä lankaa.


 Sisältä löytyi hauska kuori ja pääsiäiskortti sekä pussi ihanaa ystävysten teehetki teetä.


 No niin nyt on kerä purettu ja tämmöisiä ihanuksia sieltä löytyi
Bampuinen virkuukoukku jollaista ei minulla vielä olekaan pitikin kokeila heti eikä tuntunut pahalta olenkaan.

Ystävysten teehetki jota kokeilen kun on selainen rauhallinen hetki silloin nautskelen teestä ja rusina manteli pussista nam...

Lankaa sain 3 kerää liukuvärjättyä ihanan tuntuista Fabelia puikko suositus 2.5  en ole tähän lankaan aiemin sanut iloa tutustua joten sormeni tahtoisivat pästä kokeilemaan tätä mutta puikoillani on kesken eräinen työ vielä menossa joten täytyisi maltaa odotella vielä jonkin aikaa.

Maijalankaa puikosuositus 3-3.5
tätä kokeilin jo udella bampu virkuupuikolla.Hyvältä tuntui koukku vaikka aluksi epäilinkin sitä.Koukku on oikein hyväntuntuinen.

Sain myös 3 kerää Limalankaa puikko suositus on 4
jostain syystä mieleeni nousee ajatus että tämä lanka on huopuva lanka sain kerän mustaa valkoista ja punaista väriä.
Ruskehtavassa vintage kuoressa oli suloinen tipu ohje pääsiäiseksi
voi olla että kokeilen sitä tässä jokupäivä kun päsiäinen on ohi .
Keltaisen satiini nauhankin tulen käytämään johonkin jutuun.
Kiitos sny:ni oikein ihanan paketin laitoit minulle tykään kovasti.

Kuvia klikkamalla ne isonee

2 kommenttia:

  1. Salainen ystäväsi20. huhtikuuta 2014 klo 2.28

    Kiva kun tykkäsit paketista :)
    Ne langat jotka löytyi sieltä kerän sisältä niin voit kokeilla niitä siihen tipu-ohjeeseen...jouduin laittamaan sen oranssin Maija-langan siksi mukaan kun en löytänyt sitä Lima nimistä lankaa oranssina.
    Voihan niistä tietysti jotain muutakin keksiä tehdä...:))
    Ihania päiviä sinulle!

    VastaaPoista